Stella Hagelstamin treenivinkki 7 - huolellisuutta rataharjoituksiin

Kun kevätaurinko alkaa taas paistaa ja päivistä tulee pidempiä, hakeudun automaattisesti kisakalenterin ääreen ja rupean suunnittelemaan tulevaa kisakautta. Omalta osaltani kauden päätavoite on Euroopan mestaruuskilpailut Göteborgissa elokuun loppupuolella. Ennen päätavoitetta on hankittava vaadittavat kvaalitulokset ja ratsastettava neljän parhaan suomalaisen joukkoon. Tänä vuonna taso tulee olemaan kova ja vaatimuksena onkin minimi neljästä kansainvälisestä kolmen tähden GP luokasta yli 68%, joten ihan merkittävästi on nostettava tulostasoa edellisvuodesta. Ei hätää, me ollaan Julian kanssa paremmassa kunnossa kuin ikinä ennen ja luotto suorittamiseen on kova.

Kun yritän miettiä talven aikana tehtyjä konkreettisia asioita, joilla olemme onnistuneet nostamaan tasoa, nousee niin monta asiaa, että voisin kirjoittaa asiasta kokonaisen kirjan. Koska siihen ei nyt ole mahdollisuutta, nostan esiin yhden tärkeimmistä seikoista – täsmällisyyden. Tällä tarkoitan jokapäiväisen treenin huolellisuutta ja täsmällisyyttä.

Myönnettäköön heti alkuun, etten luonteeltani ole maailman täsmällisin ja ehkäpä juuri sen takia olen saanut iloisesti yllättyä tuloksesta, joita täsmällinen treenaaminen on tuottanut. Otin jo ennen vuodenvaihdetta tavakseni tehdä joka päivä treenissä radan osia, eli muutamaa 2-3 liikettä peräkkäin GP ohjelmasta. Olen kiinnittänyt erityisen paljon huomioita siihen, miten esimerkiksi lisätty laukka diagonaalilla vaikuttaa seuraavaksi tulevaan liikkeeseen, eli zig zag sulkuihin.

stella hagelstam vinkki

Liikkeitä harjoitellaan useimmiten monta samanlaista peräkkäin, eli tehdään esimerkiksi kolme- neljä diagonaalia sarjavaihtoja ja sitten ollaan iloisia kun liike onnistuu. Todellisuudessa näitä yrityksiä on kuitenkin radalla tasan yksi ja sen lisäksi ollaan juuri tulossa toisesta liikkeestä ja menossa kohti seuraavaa. Hevosen on oltava OIKEASTI tasapainossa, pohkeen edessä, rentona mutta jäntevänä, suorassa ja tismalleen oikeassa tempossa, kun saavutaan suoritettavaan liikkeeseen. Todellisuudessa se tarkoittaa sitä, että yhden kulman aikana tämä tila on saavutettava. Kuten olen jo aikaisempien treenivinkkien kohdalla todennut nämä ”vinkit” saattavat kuulostaa tylsiltä, mutta realiteetti on, että ilman tätä voidaan unohtaa yli 65% suorittaminen.

Olen treenissäni palannut takaisin koottuun käyntiin, askelten pituuden kontrolloimiseen ja rytmin säätelyyn. Miten näin pieni asia voikaan olla niin vaikea?! Eli ihan vaan käynnin saumattomuuden säätely! Tästä se kaikki kuitenkin alkaa ja sitä voi jokainen kehittää oman tasonsa mukaisesti. Muistakaa olla huolellisia tätä treenatessa: täysin rento liikkumaton muoto, rauhallinen suu, suorat linjat ilman huojumista, askelten pituuden säätely ilman muutosta ohjastuntumassa, keskittynyt, motivoitunut hevonen ja juuri sopiva herkkyys jalalle. Tämä ollaan treenattu- ja paljon =) Kun tämä onnistuu, siirrytään takaosankäännöksiin, perutuksiin, käynti-ravi-käynti siirtymisiin, raviin, laukkaan, lisäyksiin, passageen ja lopulta radan ratsastamiseen.

Sitä helposti uppoutuu täysin näihin pieniin yksityiskohtiin ja hyvä niin, mutta on syytä muistaa, että päämäärä on päästä kokeilemaan tätä huolellisuutta nimenomaan radalla. Vasta sitten ymmärtää kuinka pielessä asiat ovat aikaisemmin olleet kokonaisuuden kanssa =)

Treenatessa avautuu aina uusia mahdollisuuksia ja kohdatessa ongelmia, palaamalla perusratsastukseen ja aikaisempiin treenivinkkeihin löytyy varmasti ideoita edelleen kehittymiseen.

Raapaisin vain hieman pinnalta tätä teemaa, mutta se oli tarkoituksenikin. Kukin voi treenatessaan miettiä näitä vinkkejä omalla kohdallaan ja antaa kriittisyyden ja huolellisuuden valmentaa eteenpäin.

Antoisia treenejä ja kauniita kelejä toivottaa

Stella ja Julitrea