Equistro Respadril avuksi kenttäratsun hengitysteille

Juniorikenttäratsastaja Johanna Pohjonen on kilpaillut kansainvälisesti jo 12-vuotiaasta lähtien. Hänellä on useita SM-kultamitaleja, yksi PM-kulta, yksi PM-hopea, PM 5. sija, useita sijoituksia ja voittoja kansainvälisissä kilpailuissa. SRL:n valiomerkkejä on myös useita. Vuonna 2015 hän sai valiomerkin sekä poneissa että junioreissa. EM-kisoissa hän on edustanut kolme kertaa.

EM-hevosemme Conner K on ollut aina herkkä hengitysteistään. Viime vuonna hän sai kuljetuskuumeen keskellä kisakautta, mikä sekoitti loppukauden kisasuunnitelmat, kertoo Johannan äiti Hanna Pohjonen. Tämän jälkeen Pohjoset ovat olleet erityisen tarkkoja hengitysteiden hyvinvoinnista. Erityisesti talvella, pölyisenä aikana, kisamatkoilla ja rokotusten yhteydessä Equistron Respadril on osoittautunut hyväksi apukeinoksi.

Kenttäratsulle on tärkeää, että hengitystiet ovat optimaalisessa kunnossa etenkin maasto-osuudella, jossa hevosen kestävyys joutuu koville. Conner saa Respadril-kuurin heti ensimmäisestä yskähdyksestä ja sitä jatketaan, kunnes hän on ollut yskimättä muutaman päivän. Kilpakaudella Conner matkustaa ympäri Eurooppaa. Tänä vuonna hän kisasi Ruotsissa, Tanskassa, Puolassa, Saksassa ja Irlannissa EM-kilpailuissa. Syksylle on vielä suunniteltu matka Ruotsiin, Belgiaan ja Puolaan. Pohjoset aloittavat Respadrilin käytön aina muutama päivä ennen matkaa ja jatkavat sitä koko kilpailun ja kotimatkan ajan. Jos hän on kuumeeton ja yskimätön kotiin palattaessa, lopetetaan Respadrilin parissa päivässä. Ylläpitävänä jokapäiväisenä apuna Pohjoset käyttävät Equistron Secreta Pro Maxia.

Lisätietoa Equistro Respadril-täydennysrehusta osoitteessa https://www.vetcare.fi/tuote/equistro-respadril-taydennysrehu/

Equistro Secreta Pro on tulossa Vetcaren valikoimaan syksyllä. Tiedotamme asiasta lisää verkkosivuillamme ja Facebookissa, joten pidä silmät ja korvat avoinna!